* * * * *

 

Olutverkon OLUTSÄHKÖSANOMAT 27.12.2008 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

On jälleen aika huudahtaa: "OLUTSANOMIA, JIPPII!"

 

 

http://olutverkko.webs.com

 

 

* * JOULUN MAKUJA RIITTÄÄ KOKO TALVEKSI

 

 

Joulun alusviikot, vuodenvaihde ja koko talvi on oluen ystävän ja olutharrastajan parasta aikaa. Muuten niin innoton suhtautuminen kausioluiden valmistamiseen jää unholaan viileäksi vuodenajaksi, jolloin panimotoiminnan taidonnäytteet ilahduttavat taas maltaisten makujen nauttijoita.

 

 

OLUTVERKON testiryhmä on arvioinut ennätysmäärän joulun ja talven kausioluita unohtamatta sahteja, siidereitä, kaljoja. Onpa tutustuttu arvioivaan sävyyn glögeihin ja muutamiin viineihinkin.

 

 

Varsinaiseen jouluun mennessä on arvioitu peräti 57 olutta: 17 kotimaista 11 valmistajalta, 40 ulkomaista 32 eri panimolta 10 eri maasta. Talvioluiden kausi jatkuu vielä maaliskuulle saakka, joten lisää arvioita on tulossa.

 

 

OK OLUTKULTTUURIKLUBI on järjestänyt joulun alla kymmenen maistelutilaisuutta erilaisille ryhmille olutravintoloissa, saunailloissa ja ryhmien illanistujaisissa. Maistelutilaisuuksia järjestetään edelleen ja myös muualla kuin Helsingissä. Varaa nyt omasi!

 

 

Maistelutilaisuus sopii monenlaisiin yhteyksiin: yhdistyksen, työpaikan, kaveriporukan teemaillaksi, olutravintolan avoimeksi asiakastilaisuudeksi tai kanta-asiakkaiden illan ohjelmaksi.

 

 

Tule mukaan! OK-klubi

 

 

Lue tarkemmin: OLUTVERKON talviolutarvioita!

 

 

 

* * KARI YLÄNNE ON VUODEN HYVÄ TUOMAS

 

 

Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Kari Ylänne palkittiin Vuoden 2008 Hyvä Tuomas kunnianimityksellä. Ylänne julkaisi loppuvuodesta Olutta! nimisen kirjan, jossa on parinsadan oluen arviot.  

 

 

Lue lisää: OLUTVERKKO -> olutuutisia

 

 

* *  Olutuutuuksia ja tapahtumia

 

 

* Tutustu kauden uutuustuotteisiin OLUTVERKON testiryhmän raporteissa. Joulun ja talven uutuuksien lisäksi arvioitavina ovat muutkin uutuudet ja kiinnostavat vanhat tutut. Lue ja vertaile omiin kokemuksiisi! Ja kerro mielipiteesi! Osallistu keskusteluun!

 

 

* OLUTVERKON ravintolaraati on tutustunut olutravintoloiden kausiolutvalikoimiin. Haasteellisin, monipuolisin, kansainvälisin erikoisvalikoima on tänä vuonna OLUTRAVINTOLA PIKKULINNUN aivan ainutlaatuinen kokoelma mitä upeimpia makuvivahteita. Hanatuotteita on 12 (8 panimolta), pullotettuja oluita 29 (19 panimolta), mukana myös muutamia vuosikertaoluita. Lyhyesti sanoen: paras.

Pikkulintu vietti juuri marraskuussa 8-vuotispäiväänsä. Ravintola sijaitsee Itä-Helsingissä Puotilan metroaseman tuntumassa ja on avoinna päivittäin kello 15-24 (-02).

 

 

* Paras kausiolutpanimo Suomessa tänä vuonna on laajinta valikoimaa esittelevä RIDGEWAY BREWING Englannista. Suositun ja hauskan Bad Elf sarjan lisäksi löytyy esimerkiksi Santas Butt talviportteri (6 %) tai jouluoluiden terävimpään kärkeen kiilaava Reindeers Revolt (6 %). Kiitos Ridgewayn saamisesta Suomen pituusasteille kuuluu maahantuojalle, joka on DIAMOND BEER Oy!

 

 

* Entäpä sitten paras kotimainen talviolut!? OLUTVERKON testiryhmä on pyrkinyt tarkastelemaan tätä kysymystä saatavuuden kannalta. Mutta onko sitten Se Kaikkein Paras ja Maistuvin PERHON JOULUOLUT (5,8 %), Teerenpelin  PAKKASPAAVO (4,5 %), joka kuluttajien ihastukseksi on pullotuotteena myös päivittäistavarakaupan hyllyillä? Vai onko sittenkin JOULU LAPIN KULTA (4,6 %) Hartwallin Tornion panimolta kärjessä?  Ota kantaa!

 

 

* Helsingin Espalla toimivan RAVINTOLA AINON erikoismený on rakennettu kotimaisten oluiden ja riistan varaan. Sahdin (Lammin) ja pienpanimo-oluiden lisäksi kannattaa tutustua ravintolan itse valmistamaan AINO KUUSENKERKKÄ-ALEEN (4,3 %).

 

 

 

Tutustu oluisiin: OLUTVERKON OLUTARVIOITA

sekä: OLUTVERKKO -> Sahtiverkko

 

 

* Oluen parissa tapahtuu!

 

 

Tapahtumien ja harrastusmahdollisuuksien kirjoon pääset tutustumaan OLUTVERKOSSA!

 

 

Lue lisää: OLUTVERKKO -> OlutOnni

 

 

* Matkaile, retkeile oluen perässä!

 

 

Monenlaisiin retkiin olutkulttuurin parissa pääset tutustumaan OLUTVERKOSSA. Vuoden 2009 retkiohjelma on valmistunut. Lähde mukaan!

 

 

Lue lisää: OLUTVERKKO  -> OK - OlutKulttuuriRetket ulkomaille ja kotimaassa

 

 

* Oluttapahtumia: LUE ja KERRO omista tapahtumista!

 

 

Voit seurata kaikkia mahdollisia kiinnostavia tapahtumia jokaisen olutharrastajan OLUTONNI kalenterista sekä olutravintoloiden ja muiden yhteisöjen pienehköjä teematilaisuuksia ja valikoimauutisia omasta kalenteristaan. Voit myös ILMOITTAA omista tai havaitsemistasi tilaisuuksista, niin saat vaivannäölle julkisuutta! Halutessasi.

 

 

Lue ja nauti OLUTONNESTA! 

 

 

Lue ja ihmettele Olut Ravintoloissa! 

 

 

Ilmoita omat tilaisuutesi ja havaintosi: [email protected]

 

 

Tutustu oluisiin: OLUTVERKON OLUTARVIOITA

 

 

Muista myös: KÄNNIÄÄLIÖT!

 

 

* Kiinnostaako olutkulttuuri!? VERKOSTOIDU!

 

 

Oletko tippaakaan kiinnostunut olutharrastuksen ja jopa olutkulttuurin edistämisestä? Jos olet, niin mahtaisitko olla halukas osallistumaan toimintaan olutkulttuurin edistämiseksi?!

 

 

OLUTVERKKO järjestää eri puolilla maatamme monenlaista kiinnostavaa toimintaa, jossa voit toteuttaa olutharrastustasi. Järjestetäänpä yhdessä OLUTHARRASTUSPÄIVÄ! Tai OLUTILTA eri teemoista: portteri-ilta, saksalaisolutilta, englantilainen oluthetki, pukki-ilta, 52-olutilta (maistellaan 5,2-prosenttisia oluita). Tai OLUTMATKAILUILTA.

 

 

Olet myös tervetullut osallistumaan erilaisiin työryhmiin: juuri nyt on valmisteilla useita erilaisia maistelukoulutustilaisuuksia sekä toiminnan kehittämisen työpaja.

 

 

Ole mukana nykyajan hengessä, VERKOSTOIDU!

 

 

OLUTVERKKO Sinun VERKOSTOSI olutkulttuurissa!

 

 

Maltaisin ja kuohuvin terveisin!

 

 

OLUTSANOMIEN TIIMI

 

 

T a h d o t k o

 

 

* viestejäsi OLUTSÄHKÖSANOMIIN?

 

 

* uuden osoitteen listalle? 

 

 

* korjata osoitettasi tai poistaa osoitteesi listalta?

 

 

Kaikissa tapauksissa lähetä sanomasi osoitteeseen:

 

 

sp. [email protected]

 

 

 

 

* * * * *

Olutverkon OLUTSÄHKÖSANOMAT 21.11.2008

 

On jälleen aika huudahtaa: "OLUTSANOMIA, JIPPII!"

 

http://olutverkko.webs.com

 

 

* * La 29.11. OLUTTA JA OPUKSIA OLUTHUONEELLA

 

 

Lauantaina 29.11. kello 16-19 järjestetään olutta, olutkulttuuria, olutravintolakulttuuria ja kirjallisuutta yhdessä ja erikseen käsittelevä tilaisuus. Paikka on OlutHuone KUIKKA Helsinginkadulla Kalliossa. Tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin ja sinne on vapaa pääsy.

 

 

Kello 16 on mahdollisuus osallistua Jouluoluiden maistelutuokioon. Maksullisen maistelukortin (n. 16,50 e) hankkineiden kesken järjestetään arvonta, jossa on maukkaita palkintoja.

 

 

Kello 17:ään mennessä aloitetaan KirjaIN-lehden lukijatapaaminen: syksyn ajankohtaiset kirjailijat keskustelevat ja kommentoivat lukijoilta tulevaa palautetta.

 

 

Tapahtuma liittyy KALLIO KIPINÖI kaupunginosakulttuuriviikkoon.

 

 

Tule mukaan! Lue tarkemmin:

 

 

OLUTVERKKO

 

 

* * Ti 9.12. SAHDINYSTÄVÄN JOULULOUNAS Helsingissä

 

 

Perinteinen joululounas järjestetään Annan päivänä 9.12. kello 17.30 alkaen Helsingin keskustassa. Tilaisuudessa kuullaan asiantuntijain ajankohtaiskatsaus suomalaisen sahdin tilanteeseen ja varataan kesksustelulle ja esityksille aikaa muutenkin. Tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin. Pakollinen ennakkoilmoittautuminen viimeistään perjantaina 5.12., sp. [email protected] 

 

 

SAHTI on suomalainen elävä, tuore olut eli real ale. Tynnyrisahtia on saatavilla pääkaupunkiseudulla ainakin seuraavista paikoista: ONE PINT PUB, St. URHO's PUB, ZETOR, VILLI-WÄINÖ, HOLVARI, AINO. Kannattaa vertailla!

 

Lue lisää ja tutustu ennakkoilmoittautumistapaan:

 

 

SAHTIVERKKO

 

 

* * NAUTITAAN JA MAISTELLAAN PORUKALLA!

 

 

Joulunaika on erittäin kiinnostavien kausioluiden nauttimista ja vertailua. Olut on parhaimmillaan rauhassa ja hyvässä porukassa nautittuna. Ja vielä edullisesti. OK OlutKoulu järjestää useita kauteen sopivia maistelutilaisuuksia eri puolilla maatamme. Varaa omalle porukallesi OK-ilta ajoissa tai järjestä tilaisuus avoimesti asiakkaillesi!

 

 

* JOULUOLUIDEN MAISTELUTILAISUUKSIA on tulossa niin Helsingissä kuin muuallakin maassamme ja Tallinnassa! Järjestää OK-klubi.

 

* KirjaIN- ilta: OLUITA JA OPUKSIA OLUTHUONEELLA. Talvioluiden maistelutilaisuuksia sekä lukijoiden ja kirjailijoiden tapaamisia on tulossa useitakin pitkin talvea. Tule mukaan! Järjestäjät OK-klubi ja kirjallisuuslehti KIRJAIN.

 

 

Lue lisää ja ota osaa keskusteluun:

 

 

OLUTVERKKO -> Olutuutisia ja -> OK OlutKoulu