Unto Tikkanen: Viinin ja oluen lähteillä
232 sivua, ovh 34 e
Kustannus Oy Tammi, Hämeenlinna, 2004. 

Matkoja maan ääriin - juomien perässä
 

Suomessa julkaistaan juomiin ja varsinkin olueen liittyvää kirjallisuutta hämmentävän vähän. Onko siitä todellakin jo viisi vuotta, kun Unto Tikkasen upea Suomalaisen olutkirja (Tammi 1999) ilmestyi! 

Niinpä Tikkasen uusikin kirja on juomakulttuurin harrastajien keskuudessa ehdottomasti Tapaus. Sitä voi hyödyntää monella tavalla keskustelun herättelijänä. Paikallisissa pubeissa ja kansalaisopistojen kulttuuripiireissä kautta maan kannattaa järjestää tilaisuuksia, joilla saadaan taatusti myönteistä julkisuutta tärkeälle olutkulttuurin asialle. 

Helsingissä tätä jo kokeiltiinkin, ei tosin minkään pääkaupungin kymmenistä olutseuroista - puhumattakaan kustantajan - aloitteesta, vaan Tikkasen itse koolle kutsumana! Mutta tuloksena Punavuoren Ahvenessa oli kuluneen vuoden miellyttävin ja paras tämän alan keskustelutilaisuus. 

Viinin ja oluen lähteillä koostuu 13 luvusta. Niissä Tikkanen kertoo neljännesvuosisadan aikana tekemistään matkoista erilaisiin juomakulttuureihin tutustumassa. Vanhin on vuoden 1978 Kuuban imperialismin vastaisilta nuorisofestivaaleilta, joiden ohessa STT:n toimittaja paneutui amerikkalaisen kirjailijan Ernst Hemingwayn rommitotien koostumukseen. 

Erittäin lennokkaasti (lennokkaiden tapahtumien ansiosta) kirja huipentuu junamatkaan Siperian radalla. Päiväkausien välimatkat etapista toiseen, keskusteluja pohjoismaisten matkakumppanien, johdossa turkulainen panimomestari Bobi Orlo, ja paikallisten matkustajien kanssa. Siellä, keskellä ääretöntä taigaa vodka maistuu, laulu raikaa, ja tytöt vetävät puoleensa! 

Muut tarinat sijoittuvatkin sitten Eurooppaan. Kohteita ja aiheita käsitellään tasapainoisesti, painotus on olutperinteissä. Viinikulttuurista Tikkanen on kelpuuttanut mukaan Italian viinituomarointireissun sekä tokaijin ja Egri Bikaverin Unkarista - joka on muuten myös erinomainen olutmaa. 

Liikkeelle lähdetään kuitenkin koto-Suomesta. Koko kirja on oikeastaan kunnianosoitus Boris Orlon elämäntyölle. Koffin portterin tarinasta lähdetään liikkeelle ja Siperian matkalle päädytään. Vuonna 1924 syntynyt Orlo kehitti portterin "Guinnessin hengessä" vuonna 1957 - eli parin vuoden päästä on juhlavuosi! 70-luvulla hän siirtyi Koffilta Hartwallille Turkuun ja on eläkkeelle jäätyäänkin jakanut tietämystään mm. pienpanimoille. 

Toinen suomalaisaihe ei ole mitenkään yllätys: sahti, hämäläinen perinnejuoma koettuna vanhan kansan tekijöiden ja englantilaisen olutkirjailijan Michael Jacksonin kanssa. Liettualaiset sukujuuret saavat Jacksonin kyyneliin, kun hän Tikkasen kanssa reissaa Pohjois-Liettuan maalaisolutalueilla. Baltiasta käsitellään myös Latvian panimoiden edelleen harrastamaa puutynnyröintiä. Virosta keskeiseksi aiheeksi kohoaa Hiidenmaa ja Viron isojen saarten koduõlu (sahti) -perinne. 

Toinen saarivaltakunta-aihe löytyy Brittein saarilta. Englannista Tikkanen etsii maailman vanhimman pubin, Ye Olde Trip to Jerusalem Nottinghamissa vuodelta 1189. Myös englantilainen aito siideri saa hienon selvityksen Tikkasen tutkimusretkillä. Pohjoismaiseen siideriin pettyneenkin kannattaa tutustua real cideriin. Maku tuntuu kovin erilaiselta, varsinkin kun on lukenut kirjasta valmistusperinteen huolellisuudesta, omenapuun kasvattamisesta lähtien. 

Irlannissa vieraillaan Guinnessin turistipanimolla, kautta maailman tunnetuissa irlantilaispubeissa ja Jamesonin viskitislaamossa. 

Juomakulttuurikirjaa ei voi julkaista ilman katsausta Belgian rikkaaseen olutkulttuuriin. Villihiivoilla käymään laitettu lambic-olut sekä monenlaiset maustetut marjaoluet ovat belgialaista elävää perinnettä. 

Mielenkiintoinen tarina on myös alunperin sveitsiläisen Hürlimannin vahva jouluolut Samichlaus, varsinkin täällä joulupukin kotimaassa. Samichlausin (suom. "joulupukki") valmistus alkoi Pyhän Nikolauksen päivänä 6.12.1979 ja ensimmäiset erät korkattiin päivälleen vuoden kuluttua. 1990-luvun puolivälissä Hürlimannin panimo Zürichissä lopetettiin, mutta maailman vahvimman oluen valmistusta on jatkanut itävaltalainen Eggenbergin panimo. 

Kirjan kenties lämminhenkisimmät tarinat löytyvät kuitenkin Saksasta. Tikkanen vierailee luostareissa Andrechsissa ja Ettalissa seurustellen olutmunkkien kanssa. Ja entäpä yhdeksän panimon kaupunki Bamberg. 

Oma lukunsa on tietenkin Tšekin tasavallalla ja lager-oluen synnyllä. Matkalukemisena Tikkasella on ollut Kunnon sotamies Švejk, jonka aatoksia matkamies seuraa. 

Viinin ja oluen lähteillä koostuu pääasiassa aiemmin lehdissä julkaistuista artikkeleista, joita Tikkanen on jonkin verran tarkentanut. Osa esseeartikkeleista ilmestyy nyt kirjassa ensimmäistä kertaa. 

Kuitenkaan lukija ei saa tietää, että Jacksonin kanssa saunonut lammilainen sahtimestari on kuollut jo viitisen vuotta sitten. Paikoitellen teksti on erittäin puutteellisesti viimeisteltyä suomea. Esimerkiksi käännettyä sanajärjestystä käytetään kangistavan virheellisesti aivan liian usein. 

Liettuan kaupungin (Kaunas) nimi ei taivu "Kaunasista" vaan "Kaunaksesta" eikä Latvian suurin panimo (Aldaris) "Aldarisin" vaan "Aldariksen". Baltian kielten kirjaimissa on runsaasti erilaisia yläviivoja ja väkäsiä. Useimmiten ne kaikki pidentävät vokaalia tai liudentavat konsonanttia. Latvian Piebalgan panimon menneiden vuosien vahva herkku Satans ("saatana", lausutaan "saatans"; ensimmäisen "a":n päällä pitäisi olla viiva) ei siis ole "Satáns". 

Tuntuu kuin tekijöille riittäisi, että johonkin laitetaan jonkinlainen väkänen! Yleispätevä ohje tällaisissa tilanteissa varmaankin on käyttää pelkästään normaalia meillä käytössä olevaa kirjaimistoa. Ainakaan ei saisi painaa väärin eikä käyttää vieraita kirjainmerkkejä epäjohdonmukaisesti. 

Kirjan kuvitus on hyvin vaatimaton. Siperian matkalta julkaistaan kuvat koululaisten kunniavartiosta (tulevia vodkanjuojia?) ja puutalon värikkäistä ikkunanpielistä. Bambergia kuvaillaan maailman kauneimmaksi panimokaupungiksi, mutta kuvaksi laitetaan puistolammikko. 

Hakemisto olisi kannattanut tehdä paljon huolellisemmin: viitteet ovat mukana tai sitten eivät. Kirjainyhdistelmä "Ch" on osoittautunut liian vaikeaksi, sanat Charles ja Cheers jäävät tyhjiksi. Isojoen sahtiguru Hannu Väliviita on hakemistossa ristitty uudelleen. 

Kirjan lukujen aloitussivuilla on esiteltävän maan nimi ja kartta - jos on! Miksi ihmeessä ei ole jaksettu piirtää myös Suomen, Belgian, Kuuban jne. karttoja, kun kerran kahdeksan muuta karttaa on julkaistu. 

Puutteet eivät juurikaan haittaa kirjan lukemista ja menevät suurelta osin kustantajan syyksi. Tämä on erityisen valitettavaa juuri siksi, että suomalaisperäistä alan kirjallisuutta julkaistaan niin vähän. 

Sisällön puolelta voisi arvella, että olisikohan suomalaista sahtia käsitelty jo kylliksi tällaisessa ylistävässä sävyssä. Jossain vaiheessa tämä kääntyy itseään vastaan. Marskin ryypyn koostumuksen vatkaaminen on aivan liian pikkutarkkaa eikä herätä mielenkiintoa tätä "suurinta suomalaista" sotasankaria kohtaan, tippaakaan. 

Kirjaa lukiessa on mukava huomata, että vielä jää runsaasti aiheita käsiteltäväksi tuleviin teoksiin. Esimerkiksi saksalaiset alkoholittomat vehnäoluet tai vaikkapa pienpanimokulttuuri Euroopassa, miksei USA:ssakin. Entäpä meille tuiki tuntemattomat, mutta voimakkaina elävät paikalliset olutkulttuurit Venäjällä ja muissa itäisen Keski-Euroopan maissa. 

Juomakulttuurin ystävän ja varsinkin olutharrastajan nautittavaksi Viinin ja oluen lähteillä on herkkupala. Kirjoja pitää tietenkin hankkia kaksi, toinen omaan käyttöön ja toinen parhaalle ystävälle lahjaksi. 

J.T. Laakso
(Olutposti 4/2004, pienin muutoksin)